Rakas päiväkirja,

miten minusta joskus tuntuu että minä ja isäni olemme täysin eri planeetoilta? Minulle tuottaa suurta mielihyvää istua sisällä takkatulen ääressä kun ulkona sataa, mutta isä taas haluaa välttämättä lähteä kaatosateessa kävelylle. Hän ei ymmärrä ollenkaan minua! Kerran kun olimme vaatekaupassa, hän halusi välttämättä ostaa minulle vaaleanpunaisen hupparin alekorista, kun minä taas tahdoin merkkifarkut jotka olivat isän kukkarolle tietenkin liian kalliit. Olen monta kertaa epäillyt että hän ei olekaan minun isäni. Minä en ole ollenkaan hänen näköisensä!  Isällä on vaaleat hiukset, hän on hyvin roteva ja hänen silmänsä ovat vihreät. Minä taas olen hentoinen, minulla on kanelinväriset hiukset ja siniset silmät.
Minä haluaisin elää ylellisesti, mutta isä on vain lehdenjakaja ja siinä työssä ei tienaa paljoa. Minua hävettää, sillä muiden tyttöjen isät ovat joko arvostettuja lakimiehiä tai jotain muuta suurta. Luokkatoverini saavat ostaa kaiken mitä haluavat, mutta minä joudun tyytymään halvimpiin retkuihin. Minulla ei ole ollenkaan tietokonetta, en saa tilata hienoja muotilehtiä ja sen takia meidän luokan Sarah sanookin että minä olen täysin tyylitön. Minulla ei ole koulussa lainkaan ystäviä, ja luulen että se johtuu siitä kun olen niin kauhea.

Uskon että tilanteeni olisi täysin erilainen, jos minulla olisi äiti. Isä on kertonut että äitini lähti heti minun synnyttyäni, koska hänelle oli tarjottu oivallista työtä jossain meikkibisneksessä. Kun kuulin miten asia oli, olin aivan järkyttynyt. Silti minussa vielä palaa toivo että äiti tulee vielä joku päivä. Isä on myös kertonut että äiti oli hyvin voimakastahtoinen ja kunnianhimoinen. Äiti ei ollut koskaan ollut mikään perhetyyppinen ihminen, vaan enemmänkin työhullu. Suomensin isäni sanat niin, että minä olin vahinko. Olen kuitenkin tottunut elämääni vaikka siltikin siinä saisi olla enemmän hohtoa. Suurin haaveni olisi olla kaunis ja kadehdittu malli jolla on varaa ajella upeilla autoilla joka päivä shoppailemaan!

Rakkain terveisin Aida